Vanhankaupungin Suklaa Esa Karsi

Procountor asiakastarina: Vanhankaupungin Suklaa Oy

”Procountorilla kirjanpidon saa tehtyä näppärästi, ja minä voin keskittyä suklaan tekemiseen. Tukea saa tarvittaessa ja joustavuutta löytyy, kun ohjelmiston voi muokata omiin tarpeisiin sopivaksi.”

Esa Karsi
Yrittäjä,

Intohimosta kasvoi yritys

Vuonna 2020 perustettu Vanhankaupungin Suklaa valmistaa muun muassa suklaalevyjä sekä suklaakonvehteja erilaisilla täytteillä. Kokeilunhalu kuvaa yrittäjä Esa Karsin tapaa tehdä töitä, ja hän kokeilee rohkeasti erikoisiakin makuyhdistelmiä.

Esa Karsi oli jo nuorena kiinnostunut ruoasta, ja vuosien mittaan hän leikitteli mielessään erilaisten ruokatuotteiden mahdollisuuksilla. Kun koronapandemia muutti maailmaa, Esa päätyi monen muun tavoin tilanteeseen, jossa oli etsittävä uusia työmahdollisuuksia.

”Pohdin, saisinko jotenkin yhdistettyä inhohimoni ruokaan ja kokemukseni yrittäjyydestä. Aiempaa ruoka-alan työkokemusta ei ollut, mutta rakkaus ruokaan tulee jo kotoa”, Esa kertoo.

Suklaan valmistaminen oli tuntunut jo pidempään kiinnostavalta. Hän alkoi tutustua aiheeseen ja testailtuaan eri valmistajien suklaita hän huomasi, että harva suklaa oli hänen makuunsa kovin erityinen. Se antoi viimeisen sysäyksen lähteä harjoittelemaan suklaan kanssa intensiivisesti.

Alkoi työ, jonka aikana Esa testaili erilaisia suklaa- ja makuyhdistelmiä. Vaihtoehtoja löytyi todella paljon, joten piti kokeilla, mitkä maut toimivat parhaiten yhteen. Tutustuminen suklaaseen raaka-aineena vaati lukuisia harjoittelutunteja. Esan mukaan suklaa on lopulta johdonmukainen raaka-aine, kunhan sitä käsittelee tietyllä tavalla.

Procountorilla kirjanpito hoituu näppärästi

Esalle on tärkeää, että yrityksen hallinnon pyörittämiseen ei mene liikaa aikaa, jotta hän voi keskittyä päätyöhönsä, suklaan tekemiseen.

”Procountorilla saan kirjanpidot näppärästi tehtyä ja tukea saa aina, kun sitä tarvitsee”, Esa kertoo.

Hyvä Procountor-tuki on tullut tarpeeseen, sillä Esa tekee kirjanpitonsa itse. Myös kattavasta sähköisestä Procountor-ohjekirjasta löytyy kätevästi apua. Procountorin hyvistä puolista Esa nostaa esiin lisäksi joustavuuden ja muokattavuuden omien tarpeiden mukaan. Kun taloushallinnossa tulee tarve ohjelmiston lisäominaisuuksille, löytyy niitä kattavasti.

”Procountoria on helppo suositella. Siitä löytyy paljon hyviä ominaisuuksia kaiken kokoisille yrityksille ja eri alojen yrittäjille. Voin myös luottaa siihen, että ohjelmistoa kehitetään jatkuvasti”, Esa summaa.

Kun tekee itse ja mahdollisimman hyvää, mikä tahansa on mahdollista

Vanhankaupungin Suklaa on toiminut Helsingin Kalliossa syksystä 2021, ja asiakkaat ovat löytäneet myymälään hyvin. Myynti jakautuu tasaisesti kivijalan, laskutusmyynnin ja verkkokaupan kesken.

Asiakkailta tulee myös erilaisia erikoistilauksia ja muita pyyntöjä. Esimerkiksi yksi jälleenmyyjä, jonka yritysnimessä esiintyy yrttikukka, halusi suklaaseen kyseistä yrttiä. Koska Esa tekee valtaosan suklaista itse, hän voi toteuttaa monenlaisia toiveita.

Esa uskoo, että myös yrityksen luontainen kasvu luodaan tekemällä mahdollisimman hyviä tuotteita. Kestävä tekeminen lähtee omasta intohimosta.

Esan vinkit yrittäjälle

Esa korostaa yrittäjyydessä oman kiinnostuksen merkitystä. Pelkästään rahan takia ei välttämättä kannata suunnata omaa tekemistä. Sen sijaan yrittämistä helpottaa huomattavasti, jos tekee sellaista, mistä aidosti pitää. Silloin jaksaa paljon paremmin, vaikka tekisikin pitkää päivää.

Kun tekee monipuolisesti eri asioita, oppii jatkuvasti uutta. Onnistuminen tavalla tai toisella vahvistaa omaa näkemystä yrittämisestä ja on äärettömän palkitsevaa.

”Yrittäjänä on tärkeää hahmottaa, mitä osaa ja mitä ei osaa. Esimerkiksi jos ei ole ihan varma, miten kirjanpito hoidetaan, kannattaa ottaa ammattilainen. Pitää olla rehellinen itselleen, Esa vinkkaa.

”Procountorilla kirjanpidon saa tehtyä näppärästi, ja minä voin keskittyä suklaan tekemiseen. Tukea saa tarvittaessa ja joustavuutta löytyy, kun ohjelmiston voi muokata omiin tarpeisiin sopivaksi.”

Esa Karsi
Yrittäjä, Vanhankaupungin Suklaa Oy

Kokeile itse!

Tutustu Procountor-ohjelmistoon ja tilaa ilmaiset tutustumistunnukset esittely-ympäristöön

Kokeile MAKSUTTA