Hyppää sisältöön
Procountor Store - hero

TyEL - Järjestä työntekijäsi eläketurva

TyEL-vakuutuksella huolehdit työntekijäsi eläketurvasta. TyEL-vakuutus on osa työntekijän lakisääteistä sosiaaliturvaa.

Palvelun kuvaus

Työnantaja on työntekijän eläkelain (TyEL) mukaan velvollinen järjestämään palkkaamilleen työntekijöilleen eläketurvan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantajan on otettava työntekijöilleen TyEL-vakuutus sekä osallistuttava sen kustannuksiin maksamalla oma osuutensa eläkevakuutusmaksuista. TyEL-vakuutus turvaa eläkkeen lisäksi työntekijöiden toimeentulon erilaisten riskien aiheuttamien pitkäaikaisten vahinkojen varalta, kuten työkyvyttömyyden.

Milloin tarvitset TyEL-vakuutuksen? 

Tarvitset TyEL-vakuutuksen, kun palkkaat ensimmäisen työntekijän työsuhteeseen. Työnantajana lakisääteisenä vastuunasi on TyEL-vakuutuksen ottaminen ja ansioiden ilmoittaminen verottajan tulorekisteriin. TyEL-vakuutus on otettava viimeistään silloin, kun ilmoitat ensimmäisen työntekijäsi palkkatietoja tulorekisteriin. Tarvitset palkkailmoitusta varten vakuutusnumeron. Palkat puolestaan täytyy ilmoittaa tulorekisteriin viimeistään viiden päivän sisällä palkanmaksupäivästä.

Milloin tarvitset TyEL-vakuutuksen?

TyEL-vakuutus eli työeläkevakuutus tarvitaan, kun

  • Palkkaat työntekijän työsuhteeseen,
  • Työntekijäsi on 17–69-vuotias ja
  • Maksat työntekijälle palkkaa vähintään 65,26 euroa kuukaudessa.

Ota TyEL-vakuutus helposti verkossa

TyEL-vakuutuksen ottaminen onnistuu hetkessä. Tarvitset vakuutushakemusta varten vain:

  • 2–5 minuuttia
  • verkkopankkitunnukset tai Mobiilivarmenteen.

Hinnoittelu

Vakuutusmaksut perustuvat tulorekisteriin ilmoitettuihin palkkoihin. Vuonna 2023 keskimäärinen työeläkevakuutusmaksu on 24,84 % työntekijöiden palkoista.

Vakuutusmaksuun osallistuvat sekä työnantaja että työntekijä. Työnantajan maksuosuus on keskimäärin 17,39 prosenttia. Työnantajana pidätät palkanmaksun yhteydessä työntekijän maksuosuuden ja maksat eläkevakuutusyhtiölle koko työeläkemaksun.

TyEL - Järjestä työntekijäsi eläketurva

Toimiala:

Toimialariippumaton


Ratkaisualue:

Vakuutus


Toimittaja:

Varma


Search