Nordic Business Forum on yksi suurimmista bisnesseminaareista, jonka perustivat Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen vuonna 2008. Suuren tapahtuman järjestäminen vaatii ketterää sähköistä taloushallinnon ohjelmistoa, jotta lukuisten liikkuvien osien hallitseminen on mahdollista. Millaisia hyviä ominaisuuksia Procountorissa on megaluokan tapahtumanjärjestäjän näkökulmasta? ”Ohjelma on helppokäyttöinen, sen perustoiminnot oppii nopeasti. Suurin hyöty meille tulee siitä, että saamme kohdistettua laskut oikeille kustannuspaikoille helposti ja seurattua näin lukuisia erilaisia tapahtuman ympärillä pyöriviä projekteja reaaliajassa, Jyri Lindén sanoo.” ”Tarvittava taloustieto löytyy ohjelmasta nopeasti. Koko ajan pysyy kärryillä siitä, mitä laskuja on mennyt maksuun. Lyhyesti sanottuna käytettävyys on meille Procountorissa se juttu. Ilman sähköistä taloushallinnon ohjelmistoa lukuisten liikkuvien osien hallitseminen olisi mahdotonta, samoin kokonaisuuden hahmottaminen, Jyri kertoo.” Työntekijöitä Nordic Business Forumin palveluksessa on parikymmentä. Työntekijät tekevät Procountorilla esimerkiksi matkalaskunsa itse. Samoin yritys huolehtii omatoimisesti laskuista ja niiden dimensioinnista, koska laskuja on paljon ja niiden kohdentaminen sekä seuraaminen on tärkeää. Tilitoimisto hoitaa kirjanpidollisen puolen. Voit kokeilla Procountoria heti! Tutustu Procountor-ohjelmistoon ja tilaa maksuttomat tutustumistunnukset esittely-ympäristöön. Kokeile Procountoria ilmaiseksi