14.10.2021 Puoli vuosisataa ammattitaitoa – Vuoden kirjanpitäjät on valittu Vuoden kirjanpitäjä -tunnustuksen saivat Kirsi Hellstén Vilppulasta ja Ann-Marie Vähä-Piikkiö Marttilasta. Omia tilitoimistojaan pyörittävät naiset palkittiin Accountor Finagon Tilitoimistopäivä -tapahtumassa eilen torstaina. Vuosittaisen tunnustuksen saajat valittiin taloushallinnon ammattilaiskollegojen toimesta. Vuodesta 1989 omaa tilitoimistoaan Vilppulassa pyörittänyt Kirsi Hellstén on otettu tunnustuksesta. – Kun kuulin tästä, niin menin aivan sanattomaksi. Tämä on hieno tunnustus ja varsinkin, kun aika harvassa ovat ne pitkän linjan yrittäjät, jotka ovat yhtäjaksoisesti tehneet työtään näin pitkään – oli ala mikä tahansa, Hellstén kiittelee. Yli kolmekymmentä vuotta alalla ollut ammattilainen on saanut tunnustusta myös yrittäjyydestään. 22-vuotiaasta saakka Vilpun Tili -tilitoimistoaan pitänyt Kirsi Hellstén on aiemmin palkittu Suomen Yrittäjien hopeisella ja kultaisella yrittäjäristillä sekä hopeisella ansiomerkillä järjestötoiminnastaan samaisessa järjestössä. Vuoden kirjanpitäjä -raati nosti perusteluissaan esiin Hellsténin määrätietoisen heittäytymisen digitaalisen taloushallinnon käyttäjäksi, innostamalla asiakkaansakin mukaan. Yhden hengen yritystä pyörittävä Hellstén näkee sähköisen taloushallinnon laajentavan tilitoimistojen asiakaskenttää. – Työn tekeminen ei ole enää paikkasidonnaista, ei kirjanpitäjän eikä asiakkaan puolelta, Vuoden kirjanpitäjä Kirsi Hellstén summaa. Asiantuntijuus antaa paljon myös kirjanpitäjälle itselleen ”Hän on ennakkoluulottomasti lähtenyt kehittämään omaa ja toimistonsa työskentelyä uusien työkalujen myötä, sekä osaa ja uskaltaa tarjota asiakkaalle parhaat mahdolliset ratkaisut.” Näin Vuoden kirjanpitäjä -raati kuvasi vuoden 2021 toista voittajaa Ann-Marie Vähä-Piikkiötä. – Voin olla perusteluista samaa mieltä hyvinkin pitkälle, oikeat asiat on löydetty! Vähä-Piikkiö kommentoi perusteluja kiitollisena. Marttilan Tilitoimistoa Marttilassa johtava Vähä-Piikkiö valmistui taloushallinnon alalle vuosituhannen alkupuolella. Yrittäjäksi hän heittäytyi nelisen vuotta sitten, ja on sen jälkeen pyrkinyt ottamaan kaiken hyödyn irti muun muassa sähköisen taloushallinnon hyödyistä. Kirjanpitäjä Vähä-Piikkiö kokee työssään erityisen antoisiksi ne tilanteet, joissa hän on voinut auttaa asiakasta paitsi omalla tietotaidollaan niin myös asioiden selvityskyvyillään. – Kun saa ahaa-elämyksiä kirjanpidosta, niin se on huikeaa! Tuntuu hyvältä osata neuvoa asiakasta esimerkiksi osakeyhtiön perustamisesta ja toteuttaa se yhdessä hänen kanssaan, Vähä-Piikkiö kuvailee. Perusteelliseksi ja sinnikkääksi itseään kuvaileva Vuoden kirjanpitäjä -kollega Kirsi Hellstén nauttii myös ammattitaitonsa hyödyntämisestä varsinkin erikoisemmissa tapauksissa. – Kerran erään toisen tilitoimiston asiakas saapui luokseni kahden epäonnistuneen verottajalle toimitetun lisäselvityksen jälkeen ja pyysi minua tarkastelemaan tilannettaan omasta näkökulmastani. Tein asiakkaalle kolmannen selonteon annettavaksi verottajalle, eikä sieltä palattu enää asiaan, Kirsi Hellstén muistelee. Puolessa vuosisadassa ehtii nähdä paljon Vuoden kirjanpitäjä -voittajilla on yhteensä yli puoli vuosisataa kirjanpitäjäkokemusta. Niiden vuosien aikana on muuttunut erityisesti verotus ja muut viranomaisvaatimukset. – Suurin olennainen muutos on sanktiot ja robotiikan mukanaan tuoma armottomuus, kirjanpitäjä Ann-Marie Vähä-Piikkiö kertoo ja jatkaa: – Jos joku ilmoitus menee myöhässä verottajalle tai jos huomaa virheen, jonka korjaa oma-aloitteisesti, niin se maksaa. Aikataulut ovat ankarat ja paine on kova. Kirjanpitäjien tulee nykyään pitää silmällä asiakkaidensa liiketoimia epäilyttävän toiminnan varalta. – Tilitoimistoja vaaditaan seuraamaan asiakkaan liiketoimia harmaan talouden varalta, että tapahtuuko rahanpesua tai muuta vastaavaa. Kirjanpitäjän huomio menee silloin kirjanpidon hoitamisen sijaan rahanpesulain velvollisuuden täyttämiseen, Vähä-Piikkiö kuvailee. Vilppulassa työskentelevä Kirsi Hellstén kertoo huomanneensa tiivistahtisen maailmanmenon asiakkaissaan. – Monella on kiire saada asiat hoidettua viipymättä ja välittömästi, eikä ole enää aikaa odottaa. Ihmiset saattavat olla nykyään kärsimättömämpiä kuin aiemmin, Hellstén kuvailee. Kirsi Hellsténin pitkäaikaisimmat asiakassuhteet juontavat Vilpun Tilin aloituksesta saakka, yli 30 vuoden takaa. Siitäkin huomaa omien kokemusvuosien karttumisen. – Monia vakioasiakkaitani on jäämässä lähiaikoina eläkkeelle! Hellstén naurahtaa. Lisätiedot: Mikko Soirola, EVP, SME Cluster, +358 40 703 0553, mikko.soirola@finago.com Viimeisimmät: Procountorin tietoturva ja toimintavarmuus vahvistuu – osallistumme TIETO24-kyberturvaharjoitukseen Mukana Tilitoimistopäivässä: CarbonLink – Seuraa yrityksesi hiilijalanjälkeä helposti Lippu salkoon – päästöjen vähennystavoitteemme on askel kohti kestävää muutosta Tietosuoja Accountor Finagon moderneissa pilvipalveluissa Mukana tilitoimistopäivässä: Aila.Earth – Tukea vaatimustenmukaiseen kestävyysraportointiin Mukana tilitoimistopäivässä: Fuusor – Tehokkuutta datan analysointiin ja raportointiin Mukana Tilitoimistopäivässä: Verified – Täytä rahanpesulain vaatimukset ja tunne asiakkaasi Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli