Digitaalista myynnin vauhdittamista

Myynti verkon kautta on yleistynyt ja arkipäiväistynyt. Eroja digitaalisessa markkinoinnissa syntyy siinä, kuinka hyvin potentiaaliset asiakkaat tavoitetaan. Suomen Digimarkkinointi Oy on luonut oman konseptinsa ja panostanut mitattavaan markkinointimalliinsa.

Suomen Digimarkkinointi Oy on vuonna 2012 perustettu digitaaliseen markkinointiin ja myyntiin keskittyvä yritys, jolla on toimistot Jyväskylässä ja Helsingissä. SDM pyrkii auttamaan asiakkaitaan tuomalla mitattavasti ostohaluiset asiakasmassat asiakasyrityksen sivuille mm. Facebook-markkinoinnin, hakukoneoptimoinnin ja Google Ads -mainonnan avulla.

”Kaikki alkoi siitä, kun huomasimme, että Suomessa ei osata tehdä mitattavaa, tuloksellista digitaalista markkinointia. Kehitimme oman MRACE® -mallimme, jonka avulla toteutamme strategiaamme ’Transforming business into digital sales’. Emme käytännössä tee vain digitaalista markkinointia vaan digitaalista myyntiä. Kun meidän kanssamme tekee yhteistyötä, niin alkaa saamaan kauppaa verkosta”, kertoo Suomen Digimarkkinointi Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Suojanen.

Mitattavuus ratkaisee

Tällä hetkellä Suomen Digimarkkinoinnin palveluksessa työskentelee noin 60 henkeä ja määrä kasvaa koko ajan. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 5,5 miljoonaa euroa. Suomen Digimarkkinointi on Great Place to Work -sertifioitu yritys ja valittu Suomen kolmanneksi parhaaksi työpaikaksi vuonna 2020 pienten yritysten sarjassa. Vuonna 2021 se oli Suomen viidenneksi nopeimmin kasvava markkinointitoimisto. Asiakkaat ovat puolestaan äänestäneet yrityksen kolme kertaa Vuoden Toimistoksi. Lisäksi Suomen Digimarkkinointi on valittu viime vuonna vuoden parhaaksi myyntiorganisaatioksi. Seuraavaksi tähtäimessä on voittaa Euroopan paras työpaikka -titteli.

”Liiketoiminnassamme on kolme tärkeää asiaa: yrityksemme henkilökunta, asiakkaamme ja talous eli millaisilla tunnusluvuilla yrityksemme toimii. Meillä on konsernissa talon sisäinen tilitoimisto, joka käyttää Procountoria kirjanpidossa. Lisäksi käytössä on yrityksen sisäinen toiminnanohjausjärjestelmä ja Finazilla, jolla hoidetaan sisäinen laskenta, budjetointi ja raportointi. Toiminnanohjauksesta ja Procountorista välittyy data Finazillaan, josta saadaan erilaisia raportteja. Järjestelmät soveltuvat hyvin yhteen”, sanoo Suojanen.

Suomen Digimarkkinoinnilla on tilinpäätöstasoinen kirjanpito joka kuukausi. Luvut käydään läpi koko henkilökunnan kanssa. Lisäksi esihenkilöillä on erikseen palvelu Finazillalta, jossa talousluvut käydään läpi kuukausittain johdon kanssa. Lisäksi hallitukselle on vielä omat näkymänsä Finazillassa.

”Digitaalinen markkinointi perustuu pitkälti mitattavuuteen. Tuntuisi erikoiselta, jos emme mittaisi tarkkaan myös talouttamme”, toteaa Suojanen.

”Toiminnanohjauksesta ja Procountorista välittyy data Finazillaan, josta saadaan erilaisia raportteja. Järjestelmät soveltuvat hyvin yhteen.”

Jaakko Suojanen, toimitusjohtaja, Suomen Digimarkkinointi Oy

Suomen Digimarkkinointi Oy

Kuva: Suomen Digimarkkinointi Oy

Yrittäjän paremmat yöunet

”Hyvällä talousjohtamisella ja talouden hallinnalla on kannattavan kasvun kannalta iso merkitys. Ilman Procountoria ja Finazillaa, olisi ollut vaikea kasvaa kannattavasti. Näemme melkoisella varmuudella neljän kuukauden päähän. Eli pystymme myös reagoimaan talouden muutoksiin neljän kuukauden sisällä. Ilman Procountorin ja Finazillan yhdistelmää olisimme joutuneet arvailemaan enemmän. Mikäli talouslukuja seurattaisiin pelkästään peruutuspeilistä, niin kasvu olisi varmasti ollut tehtävissä, mutta kannattavuus ei varmasti olisi onnistunut. Ja jos kannattavuus ei ole tehtävissä, joutuu myös kasvulle painamaan jarrua”, sanoo Suojanen.

”Luotettavan taloushallinnon hyöty itselleni yrittäjänä on se, että nukun yöni paremmin. Yrittäjähän miettii aina yrityksen tilaa, esim. miltä toiminta näyttää puolen vuoden päästä. Kun on luotettavat järjestelmät ja data, joiden perusteella pystyy näkemään tulevaan, on helpompi tehdä erilaisia päätöksiä. Esim. voimmeko investoida johonkin, voimmeko rekrytoida ihmisiä ja niin edelleen. Eli merkitys on iso”, summaa Jaakko Suojanen.

Mikäli talouslukuja seurattaisiin pelkästään peruutuspeilistä, niin kasvu olisi varmasti ollut tehtävissä, mutta kannattavuus ei varmasti olisi onnistunut.”

Jaakko Suojanen, toimitusjohtaja, Suomen Digimarkkinointi Oy

Kaikki tarvittava
yrityksen kirjanpitoon

Procountor Taloushallinto | Mobiili
  • Automatisoi toistuvia rutiineja ja kirjanpitoa
  • Kaikki mitä tarvitset samassa järjestelmässä
  • Työskentele yhdessä kirjanpitäjäsi kanssa

KOkeile Ilmaiseksi

Budjetointi ja
ennustaminen

  • Budjetointi ja raportointi
  • Luo ennusteita ja skenaarioita
  • Konserniraportointi