Aakkoset ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ Ladataan... Osake – mitä tarkoittaa osake? Osake on arvopaperi, joka edustaa omistusosuutta osakeyhtiössä. Osake antaa omistajalleen oikeuden osallistua yhtiön päätöksentekoon yhtiökokouksessa, saada osinkoa yhtiön voitoista sekä oikeuden osuuteen yhtiön varoista, jos yhtiö puretaan. Osakkeen omistajaa kutsutaan osakkaaksi, ja hänellä on osakemäärästään riippuen tietty määrä ääniä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksessa tehdään yhtiön kannalta merkittäviä päätöksiä, kuten valitaan hallitus ja päätetään osingonjaosta. Osakkeita voidaan luoda yhtiön perustamisen yhteydessä tai myöhemmin osakeanneissa, joissa yhtiö kerää lisää pääomaa myymällä uusia osakkeita. Osakkeiden arvo määräytyy pörssissä tarjonnan ja kysynnän mukaan. Osakkeet ovat yksi yleisimmistä sijoituskohteista, ja niitä ostetaan usein osana laajempaa sijoitusstrategiaa. Sijoittamalla osakkeisiin sijoittaja voi saada tuottoa sekä osinkojen että osakkeiden arvonnousun muodossa. Toisaalta osakkeisiin liittyy aina riski pääoman menetyksestä, sillä osakkeiden arvo voi myös laskea. Taloushallinnon rutiinien pitäisi olla naurettavan suoraviivaista Helpota taloushallintoa ja siihen liittyviä lakisääteisiä velvoitteita Suomen suosituimmalla taloushallinto-ohjelmalla. Procountorilla hoidat rutiinit yhdessä ohjelmassa helposti ja aikaa säästäen. Tutustu procountoriin Takaisin etusivulle