Procountor asiakastarina: Dagsmark Petfood Oy Dagsmark Petfoodin toimitusjohtaja Laura Strömberg pitää Procountoria heille välttämättömänä, sillä se näyttää taloustilanteen ja mahdollistaa asioiden ennakoimisen. ”Kaiken voi opetella” – Dagsmark Petfoodin perustajan opit yrittäjyydestä Dagsmark Petfood Oy:n perustajan Laura Strömbergin top 4 yrittäjyyden oppia 1. Kaiken voi opetella minkä haluaa. ”Lähtiessämme perustamaan koiranruokatehdasta, en ollut koskaan edes nähnyt lemmikkiruuan tuotantokoneita. Opettelimme kantapään kautta koko prosessin vanhalla juustonaksukoneella. Teolliset prosessit ja koneiden sielunelämä tulivat nopeasti tutuksi ja antoivat hyvät lähtökohdat jatkoon.” 2. Kokematonkin johtaja voi olla hyvä johtaja. ”Ennen Dagsmarkia en ollut koskaan toiminut esimiehenä, aikaisemmalla urallani olin toiminut vain asiantuntijatehtävissä. Rakensin organisaation nollasta johtoajatuksella ”parhaat tyypit osaajiksi eri tehtäviin”. En ole koskaan syyllistynyt siihen illuusioon, että itse osaisin kaiken, päinvastoin, olen aina rekrytoinut itseäni kyvykkäämpiä ja kokeneempia henkilöitä eri tehtäviin.” 3. Aikaa ja rahaa kuluu aina enemmän kuin olet suunnitellut. ”Me yrittäjät olemme usein hyvin optimistisia, joka saattaa johtaa aluksi ylioptimismiin suunnittelussa. Kaikki asiat eivät ole omissa käsissä, vaan paljon riippuu myös yrityksen ulkopuolisista toimijoista. Aina on siis syytä varata enemmän aikaa ja rahaa kaikkeen tekemiseen kuin alun perin ajatteli.” 4. Uuden yrityksen rakentamisessa moni asia voi olla stressaavaa. ”Itse olen kokenut pahimmat paineet kassanhallinnan kanssa. Kasvavan yhtiön käyttöpääoma on aina kovilla ja raha-asiat ovat herättäneet öisin. Tässä suurena apuna on ollut Procountor-taloushallintojärjestelmämme. Tätä kautta saan aina viimeisen tiedon siitä missä mennään ja pystyn varautumaan taloudellisesti tulevaan. Hyvä sähköinen järjestelmä on mielestäni ehdoton edellytys yrityksen toimivalle arjelle.” ”Procountor on meille välttämätön.” Laura Strömberg Toimitusjohtaja, Dagsmark Petfood Oy Dagsmark Petfood Oy Dagsmark Petfood on voimakkaassa kasvussa oleva suomalaisia lemmikkiruokia valmistava yritys Varsinais-Suomen Loimaalla. Dagsmarkin takana on joukko koiraihmisiä, jotka halusivat lähteä valmistamaan alkuperäjäljitettävää ekologista suomalaista ruokaa lemmikeille. Yhtiö on perustettu vuonna 2016. Vuoden 2020 liikevaihto oli 4,6M€. Yhtiön kasvua on ollut tukemassa joukko ammattisijoittajia, yhtiö on kerännyt rahoitusta yhteensä 3M€. Kokeile itse! Tutustu Procountor-ohjelmistoon ja tilaa ilmaiset tutustumistunnukset esittely-ympäristöön sulje ikkuna Kokeile MAKSUTTATai ota yhteyttä myyntiimme